torstai 30. kesäkuuta 2016

Kesäkuun puutarhakuva


Kesäkuu on ollut torpan puutarhassa enimmäkseen vihreän rehevyyden aikaa. Juuri nyt kuukauden lopussa alkaa seuraava kukkimisvaihe, kun pionit ja daaliat ovat kehittäneet nuppunsa valmiiksi. Kesäkuun kuvaan valitsin kuitenkin varjoliljan, joka luotettavana nousee vuodesta toiseen ja lisääntyy kerta kerralta. Varjolilja ehti juuri täyteen kukkaan kesäkuun lopuksi.

Tällä kertaa oli pakko liittää mukaan myös toinen kuva, joka ei ole varsinainen puutarhakuva. Se liittyy kuitenkin vahvasti kesäkuuhun. Juhannus oli tänä vuonna lämmin ja aurinkoinen. Moneen vuoteen ei ole voinut nauttia juhannusyön samettisesta, usvaisesta pehmeydestä kuten nyt. 

Olipa ihan juhannus!

Taas on yksi kesän kuukausi viimeisen päivän kohdalla. 
Antoisaa alkavaa heinäkuuta kaikille!

13 kommenttia:

  1. Kaunis on varjoliljasi, minulla hävisi molemmat talven aikana...nyyh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa ikävää ja erikoista. Joskus yritin siirtää/poistaa varjoliljaa, mutta se oli vuosien mittaan asettunut niin syvään, että siihen se jäi. Onnea uuden istutukselle!

      Poista
  2. Minun lempikukkia on varjolilja Ihana usvakuva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidän siitä javalkoisesta vielä enemmän. Kiitos kommentista ja hyvää heinäkuuta!

      Poista
  3. Hieno varjolilja. Hyvää heinäkuuta!

    VastaaPoista
  4. Upeita varjoliljoja!

    Toivon niin, että ne suostuisivat kasvamaan omassa puutarhassa. En ole vielä onnistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa yrittää ja istuttaa melko syvälle! Puutarhasi rehevyydestä päätellen sen pitäisi viihtyä!

      Poista
  5. Tervetuloa Hannele, mukavaa huomata sinun tulleen mukaan!

    VastaaPoista
  6. Varjoliljat ovat ihania helmiäisen vanhan roosan värisiä upeuksia! Niin kauniita! Kaunis on myös herkkä maisemakuvasi, juuri kesäinen kuva kauniista luonnosta, herkästä usvasta! Pitäisi hiljentyä useimmin katsomaan luonnon kauneutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä ovat, minun päivänliljani kukkivat nyt tuskin lainkaan. Puutarhan touhuista ei illan mittaan aina huomaa nostaa katsettaan vaikkapa taivaan rantaan, upeita värileikkejä on nähtävissä. Aurinkoa myös heinäkuulle!

      Poista
  7. Ihanan kaunis lilja ja minustakin tuo toinen näkymä kuvaa juhannusta täydellisesti.
    Kiitos hauskasta kommentistasi tänään! Varmasti on kesä reikäisiä puutarhahanskoja ja sisältäkin märkiä kumppareita - minä vain en ota niitä kuviin mukaan. :)
    Kukkaisaa heinäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! Kyllä valoisat ja värikkäät tunnelmakuvat ihastuttavat meitä kaikkia, jätetään kurahanskat hetkeksi takavasemmalle! Innolla odottelen, mitä kaunista seuraavaksi tuot esiin. Antoisaa heinäkuuta!

      Poista