perjantai 20. toukokuuta 2016

Ihana päivä

 Ihania päiviä on nyt riittänyt, aurinkoa ja lämpöä kohtalaisesti ja kaikki kasvillisuus on lähtenyt räjähdysmäiseen kasvuun. Juuri nyt on kevään ihanimpia hetkiä - hedelmäpuut alkavat kukkia ja tuoksua. Valkoiset luumupuun kukkivat oksat sinistä taivasta ja poutapilviä vasten - hetkeksi on pakko pysähtyä ja nauttia!


 Suloiset ilmat ovat aiheuttaneet sen, että aika tahtoo vierähtää hyvin tiiviisti puutarhassa. Seuraavissa kuvissa ei näy ihanuutta, vaan kukkapenkkityömaan ankealtakin näyttävä prosessi. Alapihalle oli aikojen saatossa muodostunut kaksi kukkamaata, hieman toisistaan erillään. Olin jo viime kesänä aikeissa yhdistää ne, koska niiden kierteleminen oli hankalaa eikä ilmekään ollut kaksinen. Toisessa penkissä kasvaa joku vanha pensasruusu, joka haluaa levitä valon puolelle ja sille halusin tilaa. Siispä välimaasto työn alle!


Ensin rajattiin reunat suunnitellun muodon mukaan - entiset reunakivet on kerätty sivuun. Sitten käännettiin ruohikkoturpeet nurin niskoin ja levitettiin päälle hyvä kerros märkiä sanomalehtiä. 


Sanomalehtien päälle vielä vettä ja kompostin pohjia sen verran kuin sitä nyt oli tallessa. Tässä vaiheessa tuli luonto avuksi ja sade kasteli oikein tehokkaasti tähän saakka koostetut kerrokset.


Reunat rakennettiin uudellen ja raunakivien alle jätettiin 15 cm levyinen musta muovikaistale, jotta vihreys ei ihan heti kiipeä kukkapenkin sisään. Ja nyt sitten hyvää multaa päälle! ja taas tässä välissä taivas antoi sadetta ihan parhaaseen aikaan.


Molemmissa päissä tätä rakennelmaa oli jotakin entisistä kukkapenkeistä jäljellä ja ne saivat jäädä entisille sijoilleen. Lisäksi löytyi muutama kevätesikko karkuteiltä ja ne pääsivät nyt aloittamaan uutta elämää tässä uudessa tilassa.,


Koska halusin antaa sanomalehtien ja turpeidan maatua kaikessa rauhassa ennen perennojen istutusta, pinosin keskelle kivikehän ruukkua varten - siihen tulee kesäkukkia. Nyt siis kahden istutusalueen yhdistelmä näyttää tältä.





Näiden ruskeanharmaiden kuvien jälkeen tarvitaan pieni annos väriä! Tulppaanit ilahaduttivat tänä vuonna monella tavalla, vaikka en ole kummoinen taitaja sillä alueella. Ihmettelin ensin, mitä kumman kalpeita tulppuja olen hankkinut, kunnes huomasin, että `Changin colors` tulppanit todella vaihtoivat väriä kasvaessaan ja kehittyessään. Tällaisen pussukan nappasin jostakin korista syksyllä.


Ja ne todella vaihtoivat väriä kalpeasta voimakkaaseen oranssinpunaiseen. Ja kaikki (10) ovat vähän erilaisia.

Lisäksi muiden tulppaanien väri-iloa!








Antoisaa viikonloppua!

6 kommenttia:

  1. Mainio muutos, siistiä tuli. Kauniit tulppaanit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin käytännöllisempi lopputulos kuin aikaisemmin. Nyt odottavat lämpöiset säät puutarhuria!

      Poista
  2. Mainio muutos, siistiä tuli. Kauniit tulppaanit.

    VastaaPoista
  3. Kiitos tästä postauksesta! Kuvasarja kukkapenkistä on hyödyllinen ja tulppaanisi aivan ihania.
    Täällä ei vielä kovin paljon kuki, tulppaanitkin ovat vasta nupulla, mutta jotenkin tämä on ollut erityisen ihana kevät. Vaaleanvihreää, koivunlehdiltä tuoksuvaa aikaa on ollut pidempään kuin tavallisesti.
    Kaunista sunnuntaita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo vaaleanvihreä aika on niin ihanaa, sillä kaikki kukoistus on vielä edessä. Nyt ollaan jo hiukkasen päästy alkuun, mutta paljon on tulossa. Nauttikaamme lämpimistä päivistä!

      Poista
  4. Kiitos kehuista, ainakin siistimpää. Kellanoranssi ei ole oikeastaan suosikkivärini, mutta sattumalta näitä osui nyt käsiini. Saapa nähdä mitä ensi vuonna!

    VastaaPoista