sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Puiden kaato

18.10.2015

Pari päivää sitten torpan pihalta kaadettiin suuria puita, pääasiassa mäntyjä. Torppa rakennettiin aikanaan metsäiseen kulmaan, josta on mukava näköala peltoaukeille. Rakennusten ympäristöön haluttiin silloin jättää mustikka- ja puolukkavarvikkoa ja jonkun verran puita eli siis melkein mökki metsässä. Piha oli tarkoitus pitää melko luonnonvaraisena, ainoastaan jokunen kukkaistutus ja hyötykasvitarha perustettiin. Ajan mittaan innostuttiin kuitenkin hedelmäpuista ja vanhoista perennoista. Puutarha lähti laajenemaan. Istutuksia sijoitettiin aina uusiin kohtiin. Vaari rakensi pihan keskiosaan puistomaisen osan riukusiltoineen ja -portteineen.


Nyt reilun viidentoista vuoden jälkeen puut olivat kasvaneet suuriksi, korkeiksi ja tuuheiksi. Ne alkoivat varjostaa kasveja ja viedä voimaa ja kosteutta maapohjasta. Pari vuotta sitten kaadettiin erä kuusia ja nyt olivat vuorossa männyt.


Osa komeista punarunkoisista männyistä sai nyt antaa tilaa auringon valolle. Puita kyllä jää vielä ihan riittävästi jäljelle. Ne huojuvat juhlallisesti tuulessa ja neulasia karisee maahan melkein kaikkina vuodenaikoina.


Torpan vaari kaatoi puut varmalla otteella kaverin avustamana. Ison puun kaataminen on aika jännittävää seurattavaa. Kun puu lähtee kaatumaan, sen kaatosuunta ja -paikka on oltava oikea, mikään ei enää muuta sen reittiä. Se tulee juhlallisesti omaan paikkaansa. Vasta kun korkea mänty kaatua rysähtää maahan, sen todellinen pituus tulee esiin!


Sahatusta tukin päästä voi lukea puun elämäntarinaa.




Puiden kaato sujui hyvin ja nyt saa aurinko keväällä vallata puutarhan! Juuri viime päivät ovat olleet aurinkoisia ja valon määrän lisääntymisen huomaa, vaikka päivät ovat jo lyhentyneet.


Kaatohomman jälkeen oli  melkoinen homma siivota jäljet. Tukit siirettiin pois ja mäntyjen oksat pilkottiin jo valmiiksi sopivan kokoisiksi puuhellan sisuksiin tuikattavaksi, kunhan muutama tuuli ja pakkanen ovat ne kuivattaneet. 



Hyvää alkavaa viikkoa ja sipulien istutusintoa!

2 kommenttia:

  1. Isojen puiden kaato on melkoista hommaa. Meillä kaadettiin pihasta muutama vuosi sitten useita kookkaita puita. Se kyllä kannatti, piha on nyt paljon valoisampi eikä tule niin paljoa lehtiä. Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista