torstai 23. huhtikuuta 2015

Tuulinen päivä




Meillä ei ole enää lunta pihassa, mutta tänään puhalsi sellainen myskytuuli, että nuo ihailemani suuret puut saivat jälleen taipua jos toisenkin kerran pohjoisen puhurin mukaan. Oksanpätkää ja neulasta tuli jälleen pihaan muutama kottikärryllinen.







 Puut pysyivät pystyssä, mutta jokunen iso männyn oksa romahti maahan ja puutarhan terassin valokatteesta irtosi suikale. Siis pienet vauriot!

Vanhan tiedon mukaan tarvitaan seitsemän Tapion riihenpuintia ennen kuin kesä saadaan. En ole ihan tarkkaan laskenut, mutta varmaan jokunen vielä on tulossa...





Köynnöskuusama on kuitenkin selvinnyt vihertävänä talvesta, joten kukintaa on ehkä odotettavissa. Toiset ovat saaneet tänäänkin taas lumisadetta, joten täällä ollaan ihan tyytyväisiä!

1 kommentti:

  1. Meillä oli samanen pöyhäkkä myös katkonu männystä isoja oksia ja vanhoista koivuista oli oksia maassa vaikka saunan lämmitykseen. Joskus inhoan noita isoja koivuja, kun niistä tulee tuota puolenmetrin mittasta oksaa niin kamalasti.

    VastaaPoista