tiistai 5. joulukuuta 2017

Sinivalkoinen haaste

Itsenäisyyspäivän lähestyessä on paikallaan tarttua Tiiun käynnistämää Sinivalkoiseen haasteeseen. Tiiu on kerännyt jo komean joukon aivan upeita sinivalkoisia onnentoivotuksia 100-vuotiaalle Suomelle blogiinsa. Minä nappasin haasteen suoraan Tiiulta ilman välikäsiä ja se virittää hienosti itsenäisyyspäivän tunnelmiin. Siispä sinivalkoisiin tunnelmiin!


*


*


*


*


*


*


*


*


*


*


*


Onnittelut 100-vuotias Suomi!

Mikäli et ole vielä tehnyt omaa sinivalkoista postaustasi, nyt siihen on mahdollisuus. Haasteen ohjeet tulevat tässä:

- Haasteen käynnisti Tiiu Puutarhahetki-blogista
- Haasteen tarkoituksena on juhlistaa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlapäivää.
- Kokoa postaus sinivalkoisista aiheista ja liitä sen Tiiun blogiin kokoelman jatkoksi kirjoittamalla blogisi www - osoite blogin kommenttikenttään.
- Nappaa tästä haaste ja halutessasi haasta kolme blogiystävää jatkamaan juhlahaastetta.

 Kiitos Tiiu ajankohtaisesta ja innostavasta haasteesta!

Juhlavaa itsenäisyyspäivää!

keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Kuusi kuvaa - haaste

Sain Irmalta Elämää eri muodoissa-blogista haasteen tuoda esiin kuusi kuvaa kesästä. Kiitos Irma!  Innolla ryhdyin etsimään juuri niitä puutarhakuvia, joilla voisin saada menneen kesän intensiiviset hetket esiin. 

Ensimmäinen kuva ( kuvattu 8.5. ) tuo yllättäen mieleen kolkon ja epävarman kevään. Puutarha näyttää varsin tutulta - samanlaisissa väreissä ja tunnelmissa eletään nyt marraskuun viimeisellä viikolla.


Kolkon tokokuun kuvan jälkeen halusin poimia joitakin kukoistavia muistoja kesän parhaimmista hetkistä. Kesäkuun alussa omenapuut ja tämä purppuraomenapuu täyttyivät kukista.


Akileijat ovat yksi intohimoistani. Ne saivat tässä penkisssä kukkia ja levitä ja risteytyä. Ihastelen aina niiden moninaisia värivaihteluita ja myös niiden sitkeyttä. Oli kesä minkälainen tahansa, akileijat nousevat jossakin päin ja ilahduttavat kesäkuusta lähtien kukinnallaan. Tässä kuvassa vilahtaa myös aavistus auringonpaisteesta.


Heinäkuussa oli puutarhassa jo rehevyyttä ja pioni on aina ykkönen edustamaan heinäkuista kukoistusta. Vanha punertava pioni nautti muutamista poutapäivistä.


Suuri osa kesän muhkeimmista kukoistuksista löytyi heinäkuun kuvista. Olisi ollut ruusuja, rodoja, kärhöjä ja kesäkukatkin aloittivat kukintaa. Tähän pääsi kuitenkin jalopähkämö siitä syystä, että se on monesti jäänyt muiden varjoon.


Kuudennessa ja viimeisessä kuvassa kehäkukka saa edustaa keltaista väriä ja kesäkukkien ryhmää. Kehäkukat erilaisissa keltaoransseissa väreissään tuovat puutarhaan aurinkoisuutta, vaikka sitä oikeaa aurinkoa ei aina olisikaaan näkyvissä.


Tämä on herttainen, mutta haastava haaste: kuuden kuvan valtseminen tarkoittaa sitä, että suuri osa niistä kohteistä, joista pitää, on jätettävä pois. Kesän valoisissa ja vihreissä muistoissa on kuitenkin nautinnollista kulkea juuri nyt, kun elämä seinien ulkopuolella on aika sietämätöntä. Siis kiitos Irma , että houkuttelit minut sinne!

Koska tämä haaste on jo kulkenut monella, en nimeä erikseen ketään haasteen jatkajaksi. Ota kuitenkin itsellesi, jos kaipaat kesän muistojen ihastelua tässä pimeässä ajassa. Se tekee hyvää!



perjantai 24. marraskuuta 2017

White Thursday



Tänään on BLACK FRIDAY.

Black Friday on nyt kaupan tärkeimpiä ostospäiviä. Ajankohta on sopivasti ennen joulua ja mojovat alennukset houkuttelevat ihmisiä ostamaan vaikkapa joululahjoja. Alennuspäiviä osataan jo odottaa, sillä kyseiset edulliset ostospäivät kotiutuivat Amerikasta jo muutamia vuosia sitten. Nyt Black Friday on lähes vuoden paras ostospäivä. Se on hyvä kaupalle ja tarkoille asiakkaille. Tämän ajan vastakohtaisuutta korostaa se, että tänään on myös ÄLÄ OSTA MITÄÄN-päivä. Kumpaa nyt kannattaisi!?

Eilen  saatiin meille viimein WHITE THURSDAY.


Kun on White Thursday,
sanon itselleni:

älä osta mitään
käytä pakastimeen unohtuneet ruoan ainekset
kaiva esiin vanhat villasukat
pukeudu lämpimästi ja mene lumen keskelle


ihmettele lumen pehmeyttä
anna viiman puhaltaa selän takaa


ja vieköön tuisku mennessään viimeiset siemenet


ihmettele kertynyttä lumipitsiä törröttäjissä ja pensaissa ja maassa


sillä kohta se sulaa pois ja sitä taas odottaa kaihoisasti.


Hyvää perjantaita olkoon se BLACK tai WHITE!




tiistai 14. marraskuuta 2017

Onko kaali muodissa?

Tänään valmistin kaalipataa ja mietin, ovatko kaaliruoat enää suosittuja lapsiperheiden ruokapöydissä. Meillä olivat aikoinaan kaalilaatikko ja kaalipata herkkuruokaa myös perheen lapsille, jotka syntyivät 70-luvulla. Tuntuu kuitenkin siltä, että nyt kaaliruoat ovat jääneet taka-alalle ja tämän hetken lapsille ne ovat usein YÖK! Me vaarin kanssa kyllä herkuttelemme kaalipadalla ja -laatikolla ja -keitolla. Kun oikein varataan aikaa ruoanvalmistukseen, haudutetaan kaalikääryleitä, jotka usein mainitsen ykkössuosikiksini! Ja onhan kaaliraaste monien salaattien perusaines.

Tänään valmistin kaalipadan seuraavista aineksista, joita sattui olemaan varastossa:


1 kg tai reilu 2 litraa valkoista keräkaalia suikaleina
1 oikein suuri sipuli
500 g jauhelihaa
150 g pekonia
reilu ½ l porkkanakuutioita
kupillinen palsternakkakuutioita
1 ½ dl rikottuja ohrasuurimoita
tuoreita yrttejä
suolaa
mustapippuria
runsas 1 l vettä
2 rkl tummaa siirappia

Suikaloitu pekoni, sipuli ja jauheliha ruskistetaan ja kaalisuikaleet lisätään vähitellen hämmentäen. Koska keittelen tämän ruoan puuliedellä, laitan viereen toiseen kattilaan kypsymään ohrasuurimot, jotta ne ehtivät jo vähän kypsyä. Kaalin jälkeen lisään muut juurekset ja mausteet.


Oma rakas puuhella on  kodin monitoimilaite, jolle ei vedä vertoja mikään kaasu- tai sähköliesi. Kun tämä torppa rakennettiin vuosituhannen vaihteessa, halusin ehdottomasti keittiöön puulieden. Sen käyttöön opin entisessä kodissamme, joka oli vaarin lapsuuden koti. Puuhella on ehdoton, kun halutaan kypsyttää pitkäaikaisesti jotakin ruokaa tai vaikkapa keittää mehuja. Pienillä ja kuivilla polttopuilla saa myös puuroveden nopeasti kiehahtaman ja mikä parasta. samalla leviää suloinen lämpö kaikkialle. Meillä ei hellan kannelle ehdi rakennella kynttilä- ja lyhtyasetelmia, sillä se on ahkerassa käytössä.


Rautainen lieden kansi ja pesän suuluukku ovat uusiokäytössä ja loput hellasta teetettiin muurarilla samaan aikaan leivinuunin muurauksen yhteydessä. Polttopuita saadaan oman metsän harvennuksista ja liiterissä ja pihassa odottavat hyvät varastot. 

Kaalipadan voi valmistaa alusta alkaen yhdessä ja samassa astiassa, kuten padassa. Kasvisten jälkeen lisätään esikeitetyt ohrasuurimot. Lopuksi lisätään vesi ja siirappi. Pataa kypsennetään 1-2 tuntia liedellä tai uunissa. 


Olen intohimoinen kausiruoan harrastaja. Se tarkoittaa sitä, että meillä ei joulupöytään  tarvita pakastettuja uusia perunoita tai mansikka-aikaan herkutella tuontipersikoilla. Etenkin kasviksilla on aina oma kautensa, jolloin ne ovat herkullisimmillaan ja silloin niitä kannattaa syödä. Nyt on kotimaisten kaalien ja juuresten sesonkiaikaa ja lähiruoka on parasta. Jos se on omasta puutarhasta, se on vielä plussaa. Tai voihan se olla vaikkapa metsästä haettu.


Kaalipadan kruunaa puolukkasurvos. Mikäli jollakin on sitä omista tomaateista soseutettua tomaattisosetta - se on varmasti myös hyvä makuyhdistelmä!


Kaalissa on C-vitamiinia ja kuitua, se on  ja edullista ja sitä on saatavilla kaikissa kaupoissa. Sitä voi käyttää monimuotoisesti muiden raaka-aineiden kanssa. Kaalien valikoima on myös runsas.

Onko kaali muodissa? Syödäänkö sitä lapsiperheissä jossakin muodossa?



tiistai 31. lokakuuta 2017

Lokakuu 2017

Näissä kuvissa on päättynyt lokakuu lopusta alkuun.
Värit vähenivät kuun lähestyessä loppua, mutta alkukuu oli värikäs.
Lumipeite säilyi repeilevänä kuun loppuun saakka.

Torstaiaamuna 26.10. oli lumi peittänyt puutarhan alleen.

Lokakuinen maisema oli kuin joulukortissa.

Pensaat ja perennat olivat peittyneet lumiverhoon.

Ulkoportaikon kukatkin olivat saaneet lumikoristelun katon alla.

Kuun puolenvälin tienoilla puissa oli vielä värikkäitä lehtiä..


 Kuun alussa kärhöt kehittelivät vielä uusia kukkia kuihtuneiden rinnalle.

Kiiltävälehtinen tuhkamarjapensas aloitti ruskan punaisilla lehdillään.

Daalian varret saivat kylmäkäsittelyn kuun alkuvaiheilla.

3.10. ahkera pikku luonnontutkija keräsi pihalta mahdollisimman paljon värikkäitä lehtiä ja kukkia.

Hip hei, lokakuu on ohi  ja marraskuu on ovella!
Leppoisaa marraskuuta!

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Haaste - merkityksellinen puu


Rannanpihan Ullalta sain haasteen, jossa on tarkoitus esitellä puutarhan kaunis, merkityksellinen puu. Ensin mielessäni oli yksi puu, mutta podiskeltuani asiaa, kävi vaikeaksi mainita vain yksi erityisen tärkeänä. Vuosien varrella on pihapiiriin istutettu useita puita ihan pieninä taimina ja ne ovat jo kasvaneet suuriksi. Mikä voisi olla pihan merkityksellinen puu?

Muutamia puita on kasvatettu ihan siemenestä asti, esimerkiksi Mongolian vaahtera. Se on  kylvön jälkeen kasvanut 6-7 vuodessa täysikasvuisiksi pikkupuuksi, joka kantaa taas siementä. Sen paras aika on syksy, jolloin se leiskuu rusakavärissään. Olisiko se meidän kaunein puu?



Siemenestä on kasvatettu myös pari saarnia. Korkein saarni on nyt miehen mittainen, mutta siinä ei juuri nyt ole mitään kuvauksellista, sillä kaikki lehdet ovat pudonneet ja paljas runko ei eroa juurikaan pihlajasta. Puun kasvattaminen siemenestä on jotenkin vaikuttavaa. Mongolian vaahtera kasvaa nopeasti, mutta saarni on sitkeämpi.

"Tämähän on terhopuu!", huudahti 6-vuotias metsäeskarilainen ja katseli maahan pudonneita tammen lehtiä. Tammet on kasvatettu terhoista asti ja suurimmissa on jo näkynyt parina vuotena terhoja. Tammet ovat vaikuttavia pitkään syksyllä kellastuvine lehtineen.


Pähkinäpensaasta, joka on reiluna taimena istutettu, tehtiin tänä vuonna puu. Pensasmainen kasvusto karsittiin puun muotoon ja se jopa kukkii keväisin. Onko tämä meidän kaunis puu?


Vetääkö mikään vertoja lehmuksen kukinnalle? Metsälehmus on istutettu heti pihan raivaamisen aikaan eli yli viisitoista vuotta sitten ja se on jo oikea suuri puu. Lehmuksen kukinnan aikaan koko piha tuoksuu etenkin lämpimänä kesäiltana. 


Puu saattaa olla siis komeimmillaan keväällä, kesällä, syksyllä. Jotkut puut, kuten tässä tammi, ovat erityisen kauniita talvella lumen koristelemana.


Purppuraomenapuu on tietysti ihan omaa luokkaansa. Se erottuu värikkäänä ja eksoottisen prinsessamaisena yksilönä muiden vihreiden joukosta. Se koristautuu myös syksyllä purppuran värisillä pikkuomenoilla. Tämä on kaunis puu.



Mutta entä kuusi, metsäkuusi? Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto, sanottiin joskus. Se voidaan varmaan tulkita monella tavalla, mutta meidän asunto on juuri kuusten juurella. Meitä ympäröi metsä. Puut ja metsä liittyvät meillä saumattomasti puutarha-alueeseen. Olkoon meidän merkityksellinen puumme kuusi.


Kuusi on kauniin vihreä jo pienenä puun alkuna eikä kasva liian nopeasti. Siitä ei synny näköestettä parissa vuodessa.  Suuri kuusi on juhlallinen ja korkea ja muodostaa ryhmänä kuusikon, joka kestää tuulta ja myrskyä.


Kuusi on kaunis kaikkina vuodenaikoina ja lumiset kuuset talvella muodostavat satumaisen kauniin kuusikkoreunuksen.


Metsäkuusi on kestävä ja luotettava. Pienen kuusen kasvuun lähtö voi olla hidasta, mutta kun juuristo on hakenut paikkansa, se kasvaa sille luontevassa maastossa vakaasti ja varmasti.


Joulun lähestyessä kuusi pääsee taas omaan rooliinsa, joulun tärkeään pääosaan. Joulukuusi ja havukranssit koristautuvat taas muutaman viikon kuluttua. Silloin on kuusen aika.





Tämä mukava haaste on jo kiertänyt ristiin rastiin, mutta lähetän tässä summassa kolmelle blogille haasteen. 

Kesätuulian mutamäki
Nettimartta

Hyvää pyhäpäivän iltaa ja antoisaa alkavaa viikkoa!